Toim.huom: tämä ei ole mainos, vaan halusin ensimmäiseksi kahvilapostaukseksi paikan, mistä saa minun mielestäni parasta kahvia Suomessa.
Totuus on tarua ihmeellisempää: Jyväskylästä saa Suomen parasta kahvia. Kaksi vuotta sitten Jyväskylän keskustaan, Torikeskukseen, syntyi pieni ja suloinen kahvi-, tee- ja suklaakauppa Coffea. Omistajan kanssa jutellessa olen huomannut, että siellä jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan. Pidän siitä, että laadusta ei tingitä -oli kyse sitten tuotteista tai asiakaspalvelusta.
Tämä on minun vakiokahvipakkani Jyväskylässä. Latte on nimittäin h y v ä ä. Se ei kaipaa sokeria seurakseen, vaan maku on pehmeä, täyteläinen ja aromikas. Ei vivahdustakaan kitkeryydestä. Ja vaikka pienessä liikkeessä sattuisi olemaan ruuhka-aika, on omistajalla aina aikaa kohdata jokainen asiakas hymyillen.
Kahvikauppa ei ole kahvila, vaan kahvia voi ostaa mukaan tai jäädä nauttimaan lasillisen liikkeeseen tai istahtaa liikkeen ulkopuolella oleville tuoleille kauppakeskuksen käytävälle. Itse pidän molemmista tavoista: käytävällä voin katsella ohikulkevia ihmisiä (näin rentoudun (mitä enemmän ihmisiä, sen rentouttavampaa, niin että siinä mielessä Torikeskuksen käytävä ei kunnolla palvele tätä tarkoitusta)), mutta kaupan sisällä on mahdollisuus jutella omistajan ja/tai muiden kahvinautiskelijoiden kanssa. Olen täällä käynyt monta mielenkiintoista keskustelua ja tutustunut mm. grammypalkittuun jazzpianisti Marian Petresckuun. (En tietenkään tuntenut häntä ja vasta kotona google kertoi että hän todellakin oli ihan oikea pianisti!) Erään vanhemman naishenkilön kanssa juteltiin suomalaisesta ja italialaisesta luonteenlaadusta; hän oli aikoinaan asunut Italiassa monta vuotta, ja koki pahemmanlaatuisen kulttuurishokin muuttaessaan Suomeen, jossa kukaan ei aluksi edes tervehtinyt häntä. Kerran juttelin erään australialaisen nuoren äidin kanssa, joka oli kovin väsynyt, koska vauva ei nukkunut kunnolla. Tiesin mistä hän puhuu, joten ymmärsin ja jaoin hänen kokemuksensa. Vaikka en pystynytkään siltä istumalta auttaa sen enempää, oli hän selvästikin ilahtunut, kun sai jakaa kokemustaan jonkun kanssa, joka ymmärsi. Ja monta muuta mielenkiintoista keskustelua olen käynyt pienen apupöydän äärellä seisten, lattea siemaillen.
Coffeassa käy paljon vakioasiakkaita lounaan jälkeen nauttimassa iltapäiväkahvin. Minullakin oli tapana käydä nauttimassa perjantailatte, mutta sittemmin olen sallinut itselleni useammankin perjantailaten viikossa.
Lisätietoja kahvikaupasta: www.coffea.fi
![]() |
Coffean katosta roikkuu aito italialainen kilpapyörä. Espresso on on myös kotoisin Italiasta. |
![]() |
Omistaja Jorgos Skaniakos työn touhussa. Taustalla näkyy vihreällä maalattu "teeseinä". |
![]() |
Erilaisia kahvilaatuja eri puolelta maailmaa sekä kahvi- ja teehifistelypannuja ja -kannuja. |