tiistai 10. kesäkuuta 2014

Olipa kerran tyttö

Olipa kerran tyttö, joka ei pitänyt kahvista. Hänen lapsuuskodissaan juotiin aina teetä, ja hän kasvoi teentuntemisessa. Teetä juotiin aamulla, iltapäivällä ja illalla. Aina kun oli kiire lähteä jonnekin, keitti isä vielä teetä.

Vuodet kuluivat ja tyttö joi teetä. Jossain kohtaa elämää hän yritti päästä kahvin makuun, sillä kylässä oli kiusallista sanoa kahville kiitos ei, ja passittaa emäntä keittämään erikseen vettä vain häntä varten. Varsinkin, kun teeksi ei kelvannut mitkä tahansa aromatisoidut teepussit. Mieluiten vihreää tai mustaa teetä maidon kera.

Opiskeluaikana olisi ollut hyvä osata juoda kahvia, sillä silloin haluttiin valvoa pitkään. Kun ensimmäinen lapsi syntyi, olisi ollut hyvä osata juoda kahvia, sillä silloin valvottiin pitkään, vaikka ei haluttu.

Niihin aikoihin tytön käly tutustutti hänet käsitteeseen arjen luksus eli cafe latte. Muutaman kokeilun jälkeen tyttö oli jo koukussa. Ensin koukutti käsite: korkean lasin pituinen tauko arjen puurtamisesta, pieni hetki aikaa vain itselle ja omille ajatuksille. Lopulta käsite sulautui yhteen itse juotavan kanssa, ja arjen luksus alkoi tarkoittaa paitsi omaa pientä hetkeä, myös ystävien tapaamista ja kohtaamisia. Voimaantumista.

Paljon on vettä virrannut Aurajoessa tytön ensimmäisestä lattelasillisesta tähän hetkeen. Minä en edelleenkään juo kahvia, kotona ja kylässä juon vain teetä (paitsi tietyissä poikkeustapauksissa, jos kylässä on nespressokeitin tai mutteripannu ja hyvää kahvia). Mutta minä juon lattea kahviloissa. Olen huomannut, että latteja on erilaisia: hyviä ja huonoja. Toisaalta huononkin lattekokemuksen pisteitä voi nostaa miellyttävä ympäristö ja innostava kohtaaminen kahvilassa, tai laten äärellä saatu ahaaelämys tai uusi idea.


Edelleen cafe latte edustaa minulle arjen luksusta. Olen iloinen, jos saan jakaa tätä luksusta kanssasi.


Kuvassa aitoa minttuteetä